Sain tänään kotiin kauan kaivatun kirjeen, jossa kerrottiin, että pääsen polven magneettikuvaukseen 9.10. Jahuu! Sen jälkeen Ortopedi kertoo miten edetään. Luultavammin tähystysleikkauksella saadaan koipi kuntoon. Mua aina vähän jännittää noi leikkaukset, sillä niissä on tullut jonkun verran käytyä... Olen allerginen yhdelle nukutusaineelle ja puudutusaineelle, joten nekin tuovat oman jännitysmomenttinsa yhtälöön.

 

Nyt kerron teille aikaisemmista operaatioistani, joten heikoimpien kannattaa jättää lukeminen tähän ja palata taas huomenna lukemaan reseptiikkajuttuja ;)

 

Lapsena käteni meni poikki koulun korkeushyppytunnilla ja se operoitiin 2 kertaa. Ensimmäisellä aikuisiän etelänlomamatkalla multa poistettiin umpilisäke. Voitte vaan arvata kuinka sain pelätä Turkissa, kun kuulin että joudun leikkaukseen. Onneksi oli matkavakuutukset kunnossa ja pääsin hienoon yksityis-sairaalaan osaavien kirurgien käsittelyyn. Suomessa ei varmaan oltaisi osattu yhdistää ruokamyrkytysoireta umpilisäkkeen tulehdukseen tarpeeksi ajoissa. Tai näin ajattelen aikaisempien Jorvi-kokemusteni perusteella. Muistan sen aina kuinka leikkaussalissa kirurgit ja lääkärit kauhistelivat oikeassa kädessä olevia arpiani. Kerroin heille, että se on sitä Suomalaista Päijät-Hämeen Sairaalan askartelua ;) Umpilisäkkeen poistosta ei jäänyt kuin pieni 2cm kokoinen "nätti" arpi muistuttamaan Turkin ensiluokkaisesta sairaanhoidosta.

Seuraava operaatio johon jouduin, suoritettiin keväällä 2010 Meilahden sydänosastolla. Mulle tehtiin sydämen katetriablaatiohoito, missä poltettiin radiotaajuus-sähkövirralla ylimääräiset johtoradat sydämestäni. Laite kuljetetaan nivuslaskimon kautta sydämeen ja yleensä rytmihäiriöitä aiheutetaan operoitavalle potilaalle, mutta mulla ne tulivat automaattisesti laitteen lähestyttyä sydämen kammioita. Silloin pelkäsin ehkä eniten, kun tunsin kirjaimellisesti sydämeni palavan. Tuo operaatio tehdään hereillä, paikallispuudutuksessa. Operaation jälkeen makasin lyijypainojen alla neljä tuntia, sillä sen verran kestää laskimoreiän umpeutuminen. Tai no, poikkeus sääntöön, sillä sain luvan lähteä vessaan neljän tunnin paikallani makuun jälkeen ja astuttuani ulos veskistä huomasin housujeni olevan märät... Hoitsu meinasi saada slaagin kun kerroin, että multa aukesi laskimo... Ja seuraavat 3 tuntia taas painon alla...

Olin sanoinkuvaamattoman onnellinen, kun sydänoperaatio meni loistavasti kaikkien sitä edeltävien kommelluksien jälkeen. Olin yli puoli vuotta kärsinyt tietämättäni yöllisistä rytmihäiriöistä ja se selvisi Jorvissa tehdyn Holter-tutkimuksen jälkeen. He eivät tosin sanoneet mulle muuta kuin syö Beetasalpaajaa. Siinä mä olin jo kärsinyt kesästä talveen 220 kertaa minuutissa hakanneesta sydämestä tietämättäni joka yö ja olin kuin elävä kuollut.

Ensimmäisen kerran kohtauksen saatuani kesällä 2009, kotiini tullut ambulanssihenkilökunta joutui soittamaan päivystävän lääkärin paikalle, sillä he eivät saaneet sydäntäni rauhoittumaan sen hakattua 45 minuuttia 220xmin. Lääkäri laittoi Adenosiinia suoneeni, sillä se pysäyttää sydämen ja käynnistää sen uudelleen. Tämän jälkeen mut kuskattiin Jorviin eikä laitettu mihinkään jatkotutkimuksiin, vaikka leposyke oli siinä 90 tienoilla. Beetasalpaajaa vaan reseptillä apteekista...  

Puoli vuotta kului tosi hitaasti kärsittyäni väsymyksestä ja huonovointisuudesta, kunnes lopulta sain tarpeekseni ja hakeuduin Jorviin. Kun vihdoin pääsin tutkittavaksi ja mulle sanottiin, että syö lääkkeitä loppuelämäsi, niin itkuhan siinä meinasi päästä. Hankin itse tietoa SVT:n hoidosta ja soitin Meilahden sydänpuolen ylilääkärille, joka omaa hyvää hyvyyttään tilasi paperini Jorvista ja laittoi mulle maaliskuuksi ajan operaatioon. Toimenpiteen jälkeen leivoin heille Sacher-kakun. Se tilanne laittoi mut kakunleipomishommiin ja silloin taisikin olla viimeinen kerta kun oon kakkua leiponut.

Tiedostan, että polven operointi on aika perustoimenpide, mutta noi allergiat ja sairaalan kliininen haju, sekä ympäristö laittaa polvet tutisemaan. Joudunhan kuitenkin elämään koko loppuelämän polveni kanssa ja työelämää mulla on vielä kymmeniä vuosia jäljellä, joten paras on operaation onnistua!

Nyt vaan ihmetellään kotona ja kulutetaan aikaa, sekä koitetaan selvitä sairaspäivärahan turvin ties mihin asti. Onneksi on puoliso, ystävät ja perhe sekä hyvä terveys polvea lukuunottamatta, joten ei tässä hätää ole.